”Kenen on otettava vastuu kuntokipinän vaalimisesta?”:Oulun kaupungin urheilutoimen kehitys liikuntatoimeksi vuosina 1969–1981

Suomi ja suomalainen yhteiskunta kokivat 1960- ja 1970-luvuilla suuren ja kokonaisvaltaisen muutoksen josta käytetään usein nimitystä murros. Murrokseen liittynyt yhteiskunnallisen paradigman muutos kohti hyvinvointivaltiota ja sosiologista ajattelutapaa näkyi selvästi myös liikunta- ja urheilukulttuurissa. Samoihin aikoihin kuntoliikunta alkoi yleistyä eikä kilpaurheilu ollut enää ainoa liikkumaan motivoinut tekijä tai huomiota osakseen saanut liikunnan muoto. Kunnallinen liikuntatoimi oli monella tapaa keskiössä aiemmin vallinneen urheilupolitiikan muuttuessa koko kansan liikkumista ja kuntoliikuntaa korostavaksi ja edistäväksi liikuntapolitiikaksi. Tässä Pro gradu-tutkielmassa tutkin 1970-luvun liikuntapolitiikan murroksen näkymistä ja vaikutuksia Oulun kaupungin urheilutoimeen joka lopulta muuttui 1981 liikuntatoimeksi. Nimenmuutokseen tiivistyy vuosikymmenen kehitys kunnallisen liikuntatoimen toiminnan sisällöissä ja laadussa. Perinteisestä kilpaurheiluolosuhteiden järjestäjästä ja urheiluseuratyön tukijasta tuli kaupunkilaisten kuntoliikuntaa aktiivisesti edistänyt monipuolinen toimija. Paitsi toimintakentän laajenemista ja monimuotoistumista, merkitsi 1970-luku myös Oulun kaupungin urheilutoimen resurssien huimaa kasvua. Alle vuosikymmenessä kaupungin urheilutoimen käyttöönsä saamat taloudelliset resurssit jopa seitsenkertaistuivat. Niin uusia valtakunnallisen tason urheilulaitoksia, kuten jäähalli, uimahalli ja urheilustadion, kuin kasvavan kaupungin esikaupunkialueiden kaipaamia lähiliikuntapaikkoja rakennettiin paljon. Myös liikuntapaikkojen laatu ja taso nousivat uudelle tasolle ja liikunnanohjaustyö lisääntyi. Kehitykseen vaikutti paitsi ylhäältä valtiovallan puolesta tullut ohjaus, myös alhaalta päin kaupunkilaisilta tulleet uudenlaiset odotukset ja vaatimukset kaupungin roolista liikuntapalveluiden järjestäjänä, tukijana ja tuottajana. Kasvaneesta roolistaan liikuntapalveluissa huolimatta Oulun kaupungilla oli vaikeuksia pysyä kasvunsa ja yleisen liikuntakulttuurin kehityksen aikaansaaman kysynnän lisääntymisen mukana. Tämä korostui etenkin uusien esikaupunkialueiden lähiliikuntapalveluiden kohdalla. Liikunnan edistäminen ja tukeminen sopivat hyvin ajalle tyypilliseen hyvinvointivaltioajattelun nousuun ja 1981 voimaanastunut ensimmäinen liikuntalaki kertoo osaltaan tästä. Kuntien tehtävien nopea kasvu, talouden nousukausi, lisääntynyt vapaa-aika ja työn yleinen fyysisyyden väheneminen lisäsivät paineita liikunnan roolin lisäämiseen kuntien terveyttä ja hyvinvointia edistävässä strategisessa työssä. Liikunta oli saanut yhteiskunnallisen merkityksen ja sitä kautta lisäresursseja ja tehtäviä osakseen, siinä missä kasvaneita odotuksiakin. Oulun kaupunki oli jonkin verran samankokoisia Etelä-Suomen kaupunkeja jäljessä tässä kehityksessä, mutta 1970-luvun puolivälin suuret panostukset urheiluun kuroivat tätä eroa kiinni. Oulun kaupungin urheilutoimi muuttui työn otsikon osoittamalla tavalla liikuntatoimeksi vuosien 1969–1981 kehityksen päätteeksi. Kaupunki vastasi lopulta myös työn otsikossa siteeratun sanomalehti Kalevan vuonna 1972 uutisotsikossaan heittämään haasteeseen vastuunkantajan löytämisestä kaupunkilaisten kuntokipinän vaalimisessa